Benecolin taikaa
Raakel Lignell 30.04.2010
Tammikuussa alkanut Benecol-tuotteiden testaus innoitti petraamaan myös elintapojani. Kannan melkoista kolesteroli-perimää isäni puolelta ja olen jo pitkään tiennyt, että vain pitkäjänteisillä, säännöllisillä muutoksilla voin uhmata kohtaloa. Suurin heikkouteni on jo vuosikaudet ollut liikunnan vähyys. Ruokaa rakastan, joten liikuntaa on pakko alkaa sietämään. Niinpä ystäväni potkaisemana päädyin kuntokeskukseen ja hurahdin yhteisliikuntaan, ensimmäistä kertaa elämässäni. Pilates, Jambaila, Zumba, Venyttely, Crossing… näistä jotain yhdessä tai erikseen nelisen kertaa viikossa ja lisäksi Benecol-tuotteita joka päivä. Oikein tunsin miten energiataso koheni ja jokainen liikkeellelähtö ei vaatinut enää ylimääräisiä ponnisteluja.
Sitten kävi niin kuin niin usein elämässä: koko perhe sairastui kevätflunssaan. Muut toipuivat kutakuinkin normaalilla potemis-aikataululla eli viikossa, parissa, mutta itse en kyennytkään zumba-tunneille vaan alkoi jälkitauti-rumba. Makasin 4 viikkoa punkan pohjalla, lopulta keuhkokuumeessa. ”Palaa lähtöruutuun”-tilanne kunnon osalta. Benecol-tuotteiden nappailua jatkoin toki kipeänäkin, mutta ruokapuoli oli kyllä vähän sitä sun tätä - kuten usein sairastellessa.
Niinpä olikin lisäjännitystä ilmassa kun viimein kykenin rasva-arvojen mittaukseen. Nicke oli omat voitokkaat tuloksensa jo saanut ja pelkäsin jääneeni junasta. Lähtötilanteessahan rasva-arvomme olivat olleet lähes identtiset, yleiskolesteroli jonkin verran koholla, samoin ”huono” kolesteroli. Mutta kas kummaa: labra-tulokset osoittivat, että vedinkin pidemmän korren. Kokonaiskolesteroli oli laskenut 27% ja ”huono” kolesteroli peräti 30%.
Mitä voin tästä päätellä?
Benecol jyrää! Kippis ja kulaus – Benecol-shotilla!
Nyt en edes uskalla lopettaa Benecolin käyttöä.
Parin kuukauden kuntoilu ilmeisesti näkyy myös arvoissa, vaikka viimeinen kuukausi menikin ns. läskiksi. Tämä rohkaisee taas vetämään jumppakuteet niskaan ja palaamaan säännöllisen hikoilun pariin. Ja nythän jo puutarhakin kuiskii houkuttelevasti luokseen - kyykkimään, rapsuttamaan ja raivaamaan. Tästä on hyvä aloittaa uusi kesä.
